Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen sanoo konkurssipesän olevan jatkossa ELY-keskuksen kumppani Talvivaaran asioissa.
– Louhinta ja siihen liittyvä kokonaisuus ei ole ollut käynnissä Talvivaarassa. Vesienhallinnan kannalta nykyisen toiminnan on jatkuttava keskeytyksettä.
Pääkkönen korostaa, että käynnissä olevat ELY-keskusten yhteistoimintaneuvottelut eivät vie resursseja Talvivaaran valvonnasta missään tilanteessa.
– Saamme tarvittavat rerussit Talvivaara-asioiden hoitamiseen. Piikki on auki niin sanotusti.
Pääkkösen mukaan ympäristölupien on oltava voimassa velvoitteineen niin konkurssipesässä kuin mahdollisella toiminnan jatkajalla. ELY-keskus valvoo Talvivaaran toimintaa nyt ja jatkossa kaikissa olosuhteissa.
– Kolme valvojaa ovat pelastuslaitoksen kanssa olleet paikalla koko päivän, ja kriittisiä toimintoja on kartoitettu. Konkurssitilanteessa monen urakoitsijan sopimussuhde päättyy, heti tai tämän viikon lopussa. Vesienkäsittelyn jatkuminen keskeytyksettä on välttämätöntä.
Kevättulviin varaudutaan jo
Talvivaaran kaivosalueelle on ELY-keskuksen mukaan varastoituna noin seitsemän miljoonaa kuutiota ylimääräisiä vesiä.
– Vettä varmasti tulee lisääkin, ja nyt valmistaudutaan jo ensi kevään tulviin, Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen kertoo.
Pääkkönen kertoo, että Talvivaaran kaivosalueella on viime aikoina työskennellyt urakoitsijat mukaan lukien noin 600 henkilöä.
– Olemme tänään kuulleet, että mahdollisesti konkurssitilanteessa pesä pyrkii löytämään toiminnalle jatkajan. Jos jatkajaa ei löydy, on kaivoksen sulkemistoimenpiteet suunniteltava huolellisesti. Se tulee kestämään muutaman vuoden, koska sulkeminen pitää suunnitella ja tehdä yksityiskohtaisesti lupien mukaisesti.
– Talvivaaran kohdalla kaivoksen sulkeminen ei ole on–off-kysymys. Etenkin liuoskierron hallinnan ja vesien kokonaishallinnan kannalta Talvivaara vaatii erityistoimenpiteitä, Kari Pääkkönen sanoo.
ELY-keskus on varautunut teettämään kaikki turvallisuuden takaamiseksi tarvittavat toimenpiteen kaivosalueella.
– Ennen kaikkea toivomme, että jos toiminta jatkuu, niin jatkaja kykenee tekemään alueella kaikki ne ympäristöturvallisuutta lisäävät, ja ympäristöriskejä vähentävät toimenpiteet kokonaisvesitaseen hallitsemiseksi, Pääkkönen sanoo.
Pääkkösen mukaan kaivostoiminnan jatkajan löytyessä vaikutukset Kainuun aluetalouteen ja työllisyyteen jäävät suhteellisen vähäisiksi. Kainuun TE-toimiston kirjoilla on tällä hetkellä 38 Talvivaarasta viime vuonna irtisanottua henkilöä työttöminä työnhakijoina. Lomautettuja on kirjoilla 15. Talvivaaran alihankintayrityksistä työttömänä on 13 henkilöä. Välillisesti kaivos on työllistänyt Kainuussa arviolta 1 000 henkilöä.