Pelkosenniemen kunnanhallitus haastatteli neljä ehdokasta maanantaina, mutta hallituksen varapuheenjohtajan Janni Salmelan mukaan hallitus ei esitä tehtävään ketään tiettyä henkilöä. Salmela ei myöskään osannut sanoa, milloin uusi kunnanjohtaja aloittaa työssään.
Lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto ensi maanantaina.
Pelkosenniemen kunnanjohtajahaastatteluissa eilen olivat Tornion elinkeinojen kehittämisyhtiön Team Botnian ex-toimitusjohtaja Risto Alaheikka, Kemijärven kaupungin tekninen johtaja Markku Kankaanranta, Posion kehitysyhtiön toimitusjohtaja Antero Lepojärvi ja Finnveran rahoituspäällikkö Pertti Severinkangas Rovaniemeltä.
Pelkosenniemen edellinen kunnanjohtaja Erkki Parkkinen valittiin Sallan kunnanjohtajaksi. Hän aloittaa Sallan kunnan johdossa vuoden alusta.