Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Kemi | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12780

Vammaispalvelulaista tulossa uusi iso lasku kunnille

$
0
0

Sairaanhoitopiirit ovat saamassa muutaman vuoden voimassa olleesta vammaispalvelulaista yllättävän uuden laskun. Potilasvakuutuskeskus on arvioinut, että kuntien oikeus laskuttaa keskuksen kautta sairaanhoitopiirejä tarkoittaa piireille noin 120 miljoonan euron ylimääräistä laskua. Piireiltä lasku lankeaa kunnille.

Vammaispalvelulain mukaan kunnat laskuttavat muun muassa jo syntymästään vaikeasti vammaisten asuin- ja avustajapalveluista Potilasvakuutuskeskusta. Vammaispalvelulaki päivitettiin viisi vuotta sitten, ja siihen kirjattiin selvästi vammaisten oikeus avohoitoon ja kuntien oikeus takautuvasti periä kustannukset keskuksen kautta. Keskus kattaa menot lähinnä sairaanhoitopiirien kassasta.

Oikeus periä kustannuksia on ollut olemassa lakipäivitystä pidempään, mutta kunnat eivät ole sitä käyttäneet.

Menoja vaikea hoitaa

Menoerä on yllättänyt sekä Potilasvakuutuskeskuksen että sairaanhoitopiirit. Summan hoitamista vielä hiotaan. Joka tapauksessa kertaeränä loppuvuoden aikana hoidettava lasku tekee tiukkaa jokaisessa sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirit eivät käytännössä maksa rahaa keskukselle, vaan ottavat summaa vastaan vakuutusyhtiöiltä vakuuden. Sairaanhoitopiireissä vakuus on uusi menoerä.

Sairaanhoitopiirien tilanteen tekee vielä hankalammaksi se, että 120 miljoonan lisäksi keskus on vaatimassa piireiltä vielä 60 miljoonaa lisää katettavaa tavallisen vuosimaksun päälle. 60 miljoonan lasku tulee muun muassa pidentyvän eliniän tuoman korotuspaineen takia.

– Meidän osuutemme hoitaminen kerralla tarkoittaa melkoista katastrofia. Ylipäätänsä meillä on vaikeuksia olla tekemättä lisää alijäämää. Säästöjä on haettava investoinneista tai hankinnoista, mahdollisesti myös henkilöstön selkänahasta, hallintoylilääkäri Vesa Kataja Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä arvelee.

– Jos varautuminen tuleviin keskuksen menoihin hoidetaan kertaeränä, emme ole siihen millään tavalla varautuneet. Kauheat vaikutukset, kun meno kasvattaa vanhaa alijäämää, johtaja Hannu Leskinen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä kertoo.

Kunnat joutuvat viime kädessä maksamaan piirien velat ja alijäämät jos toiminnasta ei muuten saada säästöjä aikaan. Kertaerä Keski-Suomen piirin osalta on arviolta 8 miljoonaa euroa. Pohjois-Pohjanmaan osalta varautumismaksu on arviolta 12 miljoonaa. Summat on laskettu asukasluvun mukaan.

Isoin lasku eli noin 40 miljoonaa lankeaa suurimmalle piirille eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille.

– Kyllä meillä on kova tarve saada kunnolla selville, miten ja mistä näin isot menoerät johtuvat. Järjestelmän luottamus on koetuksella, hallintojohtaja Ilkka Kauppinen Husista tiivistää.

Ulkomaita myöten selvitetty

Yllättävistä menoista saatiin ensimmäisiä merkkejä viime vuoden lopulla. Potilasvahinkokeskus tarkisti tilanteen sen jälkeen itse ja palkkasi asialle vielä brittiläisen alan johtavan konsulttiyhtiön. Taustalla oli myös keskuksen viime vuonna tekemä normaalia suurempi korotus sairaanhoitopiirien vuosimaksuun, joten uudelta yllätykseltä haluttiin välttyä.

Selvityksissä päädyttiin melko samoihin summiin siitä, kuinka paljon keskuksen pitää jatkossa varautua tuleviin menoihin. Summaa on vaikea laskea, koska se perustuu niin moniin oletuksiin tulevista kustannuksista muun muassa korvattavissa palveluissa.

– Olemme nyt yrittäneet ennakoida niin hyvin kuin mahdollista tulevia menoja, aktuaarijohtaja Simo Sarvamaa Potilasvahinkokeskuksesta vakuuttaa.

Selvityksissä on löytynyt satakunta vaikeasti vammaista. Heidän palveluistaan syntyneitä menoja on jo veloitettu keskukselta tai tullaan todennäköisesti niin tekemään. Korvauksia voidaan maksaa syntymästä aina kuolemaan asti.

Korvaussumma on nyt arvioitu 120 miljoonaan euroon. Summa on vain arvio ja mahdollisesti alakanttiin. Sairaanhoitopiirejä saattaa siis odottaa vielä lisälaskuja.

Kustannukset vakuutuksista pois?

Sairaanhoitopiirit vaativat nyt yhdessä menojen jakamista useammalle vuodelle. He myös yrittävät vaikuttaa lakiteitse siihen, että kunnilla ei olisi jatkossa oikeutta periä kustannuksia keskuksen järjestelmän kautta.

– On tietysti haasteellista, kun aikataulu menee ihan loppuvuodelle. Jaksottaminen ei kuitenkaan onnistu, kun vakuutusyhtiöt vaativat sairaanhoitopiireiltä vastaavan summan yhdellä kertaa jo ensi vuodeksi, aktuaarijohtaja Simo Sarvamaa Potilasvakuutuskeskuksesta harmittelee.

Kun vammaispalvelulaki päivitettiin ja vammaisten oikeuksia parannettiin merkittävästi, hallitus arvioi, että lain myötä kustannukset kunnille nousisivat kolmessa vuodessa 25 miljoonaa euroa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi kustannusten nousseen samassa ajassa vajaat 40 miljoonaa euroa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>